Tarinamme... Tähän asti.
Mallaskuun panimon tarina sai alkunsa vuonna 2014 Lapualla, kun kolme ystävää alkoivat kehitellä ajatusta panimon perustamisesta. Panimo perustettiinkin vuonna 2015 Lapualle, viljapeltojen ympäröimälle Salomäen perhetilalle. Alussa panimon tuotteet keskittyivät kaverusten metsästys ja kalastusharrastuksen tukemiseen riista- ja kalaruuille suunniteltujen oluiden muodossa. Pian kuitenkin kävi selväksi, että kysyntä käsityöläisoluelle oli oletettua suurempaa ja panimolla alettiin laajentamaan tuoterepertuaaria vauhdikkaasti.
Samalla kun tuotevalikoima on kasvanut, niin on myös panimon asiakaskunta ja valmistuskapasiteettikin. Vuonna 2019 panimo tuottaa noin 100 000 litraa olutta vuodessa, ja sen tuotteita myydään valtakunnallisesti. Mallaskuun oluet ovatkin löytäneet tiensä useiden yksityisten ravintoloiden lisäksi myös Alkon, Keskon ja SOK:n liikkeiden hyllyille. Ravintolan ja vähittäismyynnin ohella panimo toimii myös aktiivisesti erilaisissa tapahtumissa tuottaen näille anniskelupalveluita.
Tällä hetkellä (2019) Mallaskuu valmistaa 18 erilaista olutta ja kausiluontoisia erikoiseriä, kuten Halloween kurpitsaolut tai voimakkaampi IcenBerg kylmätislattu talviolut. Panimon arki pyörii tällä hetkellä toimitusjohtaja Ville-Petteri Salomäen johdolla ja panimolla suunnitellaan tätä esittelyä kirjoitettaessa myös lonkeron valmistuksen aloittamista.